Päiväkirjailusta

Uudessa Jutussa oli tänään juttu otsikolla

Pieni elämä. Tommi Liimatta on pitänyt päiväkirjaa vuodesta 1987. Kaikkien muidenkin pitäisi.

Se oli hyvä juttu, mutta jäin kyllä miettimään tuota otsikon kehotusta. En ole yhtään eri mieltä! Mutta onhan se vaikea rutiini muodostaa, ja helposti aika työläs.

Olen aiemmin päätynyt sellaiseen kompromissiin, etten vaadi itseltäni mitään täsmällistä säännöllisyyttä, mutta koitan aina kirjoitella itselleni, kun elämässä tapahtuu merkittäviä asioita, suuria tunteita tai muuta sellaista.

No, käytännössä tietenkin asia on niin, että jos asia ei ole säännöllinen rutiini, sitä ei juuri koskaan tee.

Törmäsin onneksi hiljattain, aiemmin tässä kuussa, toiseen lähestymistapaan:

Allow me to introduce the two-sentence journal

Tuo on ihan lukemisen arvoinen myös, mutta idea on yksinkertainen: sen sijaan että yrittäisi runoilla päivittäin sivukaupalla, rajoittaa itsensä sääntöön: Joka päivä kaksi virkettä.

Olen tätä nyt kokeillut hetken, ja se on tuntunut todella mielekkäältä. Kaksi virkettä on hyvin pieni investointi, mutta siinä on myös tilaa taiteilla ja mahduttaa, kun siihen on energiaa. Mutta lyhyetkin merkinnät tuntuvat tällä tyylillä piirtävän viikkojen tekstuuria loistavasti.

Koitan jatkaa.

Nyt kun etsin tuon linkin käsiini, huomasin että sille ehti tulla jatkoa tässä välissä.

Approaches to writing two-sentence journal entries

Menenpä tutkimaan.